Etusivu

Olen aina nauttinut järjestelemisestä ja ihmisten auttamisesta. Se on ollut minulle luontaista jo pienestä saakka. Uskon työssäni ammattijärjestäjänä pystyväni hyödyntämään nämä taidot asiakkaan eduksi. Olen 31-vuotias kahden lapsen äiti. Kaaos ja tavaravuoret ovat minulle tuttuja.

Reklaam (18)_w300

Yritykseni nimi kuvastaa hyvin arvojani. Ulkona saamme mainontaa joka puolelta. Työpäivän jälkeen olemme saaneet jo melko paljon ärsykkeitä päivän aikana. Kodin tulisi olla paikka, jossa voi levähtää. Olisi tärkeää saada kodista pois tavarat, jotka muistuttavat ikävistä asioista tai keskeneräisistä projekteista ja selkeyttää kaappien sisällöt hyllyjä myöten. Silloin ne tavarat, jotka todella tuottavat iloa pääsevät esille.

Eikö olisi ihanaa aloittaa aamu juomalla kahvia kupista, joka tuo hymyn huulille jo avatessasi kaapin oven? Tai löytää vaatekaapista vain vaatteita, jotka tuntuvat hyvältä laittaa päälle sen sijaan, että etsit kiireessä jonkin, joka sopii.

Kun tavarat löytävät kerran paikkansa, on kodin ylläpito sen jälkeen huomattavasti helpompaa. Jokainen koti on omanlaisensa ja toimin aina asiakkaan ehdoilla. Minulla ei ole yhtä tiettyä toimintakaavaa, vaan pyrin saamaan kodin juuri siinä asuville toimivimmaksi.

Tavaroista luopumisen ei tarvitse olla epämiellyttävää, kun ajattelee, että tekee tilaa uusille asioille elämässä luopumalla tarpeettomista.

Eeva-Maria

Advertisements